Valokuvaus

Tällä kertaa varotan, että tulee pitkä posti, kun aihe on lähellä sydäntä. Vuosi 2020 on ollut vaikea vuosi useimmille meistä. Mutta yksi asia, joka auttoi minua säilyttämään järkevyyteni, oli valokuvaus.  

Tahattomasti näin itseni vetämään kohti valokuvausta. Minusta tuntui kuin kaikki valokuvan osa – valot, varjot, värit kaikki houkuttelivat minua. Lopulta ymmärsin, miksi sanotaan, että ‘yksi kuva puhuu enemmän kuin1000 sanaa’. 

Kun en omista järjestelmäkamera vielä, kuvan puhelimella. Mutta onneksi koulun kautta, opin järjestelmäkameran käyttöä. Tässä postauksessa yritän selittää valokuvauksesta yleisesti ja mobiili ja järjestelmäkameran käyttövinkkejä.  

Valokuvaus: 

Miten tehdään valokuvasta kiinnostavamman? Olen aina pohtinut niistä asioista kun etsin inspiraatiota netistä. 

Mikä siinä kuvassa oli, joka jäi mieleen? Mitä kuva kertoo? Mikä voi olla valokuvaajan ajatuksia? Vastaukset riippuivat aina näistä asioista: valo, värimaailma, tunnelma, ilmeet ja kuvakulmat. 

Valo: 

Valo luo valokuvalle tunnelmaa. Valon ja varjon kautta voidaan dramatisoida tilannetta tai kohtauksia. Jos halutaan selkeästi esitellä kohdetta, kamera tulee olla siinä suunnassa, mistä valo tulee. Golden-hour – se on ilta auringon kaunis valo. Voidaan kuvata myös myötävaloa ja se antaa kuvalle erilaista tunnelman.

Sommittelu: 

Se on kohteiden sijoittelu kuvassa. Kuvatessa apu-ruudukon avulla, voitte sijoittaa kuvan tärkeät elementit johonkin ruudukon viivojen risteyskohdista. Voitte lukea minun blogi postauksesta – Vuoden luontokuvat 2020: Kuva analyysi ja sommittelu On olemassa sommittelusääntöjä, mitkä helpottavat ja ohjaavat katseen tiettyyn kohteeseen. 

Esimerkki:

 Kolmanneksen sääntö  

 Monotonia (toista/rytmi)  

 Kultainen leikkaus  

Säännöt voi myös rikkoa. Sommittelun rooli on saada katsojan huomion. Mutta on aina hyvä muistaa tuoda omaa tyyliä ja tunnelmaa kuville.

Kuvakulmat: 

Kuvakulmat antavat perspektiiviä tarinalle. ​Lyhyesti selitettynä se kertoo mistä kuvataan. ​

Esimerkiksi:​

  • Yläkuvakulma (lintu-perspektiivi)​
  • Alakuvakulma (sammakko-perspektiivi)​
  • Suoraan kohteen edestä kuvattu (ihmis-perspektiivi)​
  • Kohteen sivusta kuvattu

Kuvakoot

Yleensä käytetään 8 eri kuvakoot mitkä auttavat työ-suunnitellussa ja kuvaus ryhmän kommunikointiin. On hyvää opetella ulkoa kuvakoot, sen nimet, mitä se käytännöllisesti tarkoittaa ja minkälaista rajatusta kukin tarkoittaa. Lukekaa lisää minun blogi postaukseni – kuvasarja jossa yritin eri kuvakoonavulla luoda tunnelmallinen kuvasarjan.

Mobiilikuvausta 

Sanotaan, että paras kamera on se mitä on mukana.​ Puhelinkameran laatu on parantunut lähivuosina. ​Miksi jotkut ottavat todella hyviä kuvia puhelimella ja jotkut eivät?​ Minusta se riippuu kahdesta asiasta: sommittelusta ja editoinnista.​ Miten voidaan olla paras kuvaaja?  Harjoittelemalla vaan.

Kamera Asetukset  

  • Jos kuvaatte pro-modessa, on hyvä tallentaa RAW & JPEG -muodossa.​ (tiedosto)
  • Pro-muodossa voitte itse säätää ISO-, Aukko- ja suljinaika- arvoja tilanteen mukaan. 

Kuvan Resoluutio

Pikseleiden määrä on resoluutio. Mitä enemmän pikseleitä sitä tarkempi kuva.   

Kuvaustilat

Android -puhelimella painamalla kamera näppäintä pääsette ’more’ painikkeelle, jossa näkyy eri vaihtoehtoja:

Pro, Wide Selfie, Panorama, Sports, Food, Pro Video, Night, Super Slow-Mo Live Focus, Slowmotion, Selective Focus, Hyperlapse 

Järjestelmäkamera

Vaikka olen jo kuvannut paljon puhelimella pro muodossa, järjestelmäkamera avasi ihan uusi maailma minulle. Vitsailin kavereiden kanssa, että järjestelmäkamera tuntuu olevansa tiukka professori, joka turhasti tekee simppeli juttuja monimutkaiseksi.😊  

Niin kuin sanoin harjoittelemalla vaan opimme asioita. Kantapään kautta opin ISO, aukko ja suljinajan vaikutuksia. Tästä saatte lisää tietoa minun ‘valokuvauksen perusteet: valotus’ blogi postauksesta.  

Tässä muutamia kuvia mitä otin järjestelmäkameralla. Kävimme viime viikolla, Hervannan hyppyrimäellä kuvailemassa järjestyskameralla. Alussa kameran asetukset olivat väärin ja kuvat olivat joko yli tai ali valottuneita. Minun kuvat oli myös alussa epätarkkoja, mutta onneksi meidän opettaja Johanna oli mukana, ja hänen kautta löysin, kaiken tärkeä kaverin kuvailussa – tarkennus piste.😊

Parhaat Kuvat

Kuvat ©keerthinelloli

Lähteet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: